Puhtaalta pöydältä

Sanoisiko niin, että tämä on jatkoa vanhalle. Jatkoa sille, mikä on entistä ja mennyttä. Menneisyyttä. Toisaalta en voi kuitenkaan sanoa niin, sillä tämä on kuitenkin aloitus puhtaalta pöydältä. Pöydältä, jonka kortit on koottu kauniisti keskelle pöytää odottamaan käyttäjäänsä. Olen iloinen siitä, että noiden korttien käyttäjä on minua hurjasti viisaampi ja parempi. Jumala. Luojalle kiitos siitä. 

Päätin tänä syksynä, että paikallaan pysyminen ja murjottaminen saisi loppua. Minulla oli takanani rankka, mutta silti tietyllä tapaa elämäni ihanin kesä. Olin kahdella leirillä isosena, yhden kuukauden kesätöissä: ensimmäiset kaksi viikkoa kylämme ihanassa kesäkahvilassa ja toiset kaksi viikkoa hautausmaalla, olin evankeliumijuhlilla Lahdessa ja parissa musiikkitapahtumassa. Kävin joka viikko nuortenillassa ja sentään ehkä korkeintaan kolme kertaa koko kesän aikana messussa. Tuon jälkimmäisen määrää häpeän aivan liikaa, mutta onneksi kävin sentään edes muutamassa messussa. Kaiken tämän lisäksi tein vaikka mitä muuta, mutta en kokenut niitä mainitsemisen arvoisiksi asioiksi. Tietäisittepä vain, miltä kalenterini näytti koko kesän. Se olisi voinut näyttää tyhjemmältäkin, mutta minä halusin tehdä koko ajan jotain, jotta en joutuisi käsittelemään ajatuksiani. Kun ihminen tarpeeksi kauan tekee erilaisia asioita, välttääkseen jonkun asian kohtaamista, tulee jossakin vaiheessa piste kaikelle. Sitä ei voi välttää, vaikka se siltä aluksi tuntuukin. Minulle tämä kaiken romahdus ei tullut yhtenä hetkenä, vaan osina päivä päivältä syksyn alussa. Viimeisen vuoden aikana oli tapahtunut paljon. Aivan tavattoman paljon asioita, joita en ollut käsitellyt itseni kanssa. Enkä varsinkaan Jumalan kanssa. En halannut tuoda kyseisiä asioita ajatuksiini, sillä tiesin, että ne satuttaisivat minua.

Voi, kuinka hukassa olin syyslomaan asti. Kunnes sitten! Sitten minä kohtasin oikean ihmisen, joka sanoi minulle: "Muista, että Taivaan Isä pitää sinusta aina huolen." Kaikki purkautui kyyneileiksi pimeään rappukäytävään lähdettyäni tämän vanhan ihmisen kotoa omaan kotiini. Ai mitä minä opin? Vaikka mitä. Jumala koettelee meidän uskoamme usein monilla eri asioilla. Itselläni tämä asia oli se, että elämä ei mennyt juuri niin kuin itse olisin halunnut sen menevän. Siihen täytyy tottua ja ymmärtää, että Jumalalla on meille aina jossain vaiheessa jotain paljon parempaa, mitä itse voimme kuvitellakkaan. Suosittelen siihen luottamista. Tällaiset kokemukset vahvistavat uskoa ja saavat joskus ymmärtämään asioiden tarkoituksen. Kun ihmiset puhuvat siitä, että asiat jotka eivät tapa kasvattavat, olen vihdoin heidän kanssaan samaa mieltä siitä. Ei Jumala anna eteemme tulla ikinä mitään sellaista, mistä emme selvityisi. Meidän täytyy vain löytää asioihin oikeat selvitymiskeinot ja ratkaisut. Ja ne eivät löydy ellemme turvaa Jumalaan.

Tekstistäni saa ehkä käsityksen, että katuisin viime kesää. Asia ei kuitenkaan ole niin. Olen taas astetta oppineempi. En ehkä nykyisen sivistyksen tavoin, mutta muuten kyllä. Osattuani taas kerran jättää taakkani ristin juureen olen oppinut arvostamaan sitä kaikkea, mitä minulla elämässäni on. Esimerkiksi hurjasti ystäviä, jotka kaikki ovat olleet tukenani. 

Se miksi en jatkanut vanhan blogin kirjoittamista, vaan siirryin tekemään uutta, johtuu siitä, että edellinen blogini sisälsi paljon asioita, jotka olen halunnut vain unohtaa. Enkä tiedä haluanko tarkkalleen unohtaakkaan niitä asioita, mutta ainakin haluan aloittaa alusta ja tietyllä tapaa palata ajassa taaksepäin. Tuo yhdistelmä kuulostaa hassulta, mutta uskokaa vain, on siinä jotain järkeäkin. Sillä vielä pari vuotta sitten minulla oli aikaa tämän blogin kirjoittamisellekkin. Olen toivonut jo kauan, että voisin aloittaa tämän uudestaan, sillä nautin blogin kirjoittamisesta ja sitä edeltävästä valokuvauksesta todella paljon. Tuon lisäksi moni on tullut harmittelemaan minulle bloggaamiseni lopettamisesta. Siksi päätin aloittaa uudestaan ja toivon, että tämä kestäisi vähintään edes niin kauan, kuin Valkoinen Hattara oli pystyssä. Siis tämä on samalla jatkoa vanhalle, mutta silti uuden aloittamista. Tervetuloa lukemaan! 

Johanna